The eagle has landed

"Jos otan vielä yhdenkin askeleen, olen kauempana kotoa kuin koskaan". Kutakuinkin näin kuuluu yksi Sean Astinin esittämän Samvais Gamgin repliikeistä Taru Sormusten Herrasta -trilogian ensimmäisessä osassa. Neljä vuorokautta sitten kävin itsekin läpi samanlaisia ajatuksia Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun kannoin 75-litraista rinkkaani lähtöselvitystiskille mukanani kaksi kaveria, Taiju ja Katri, ja kädessäni meno-paluulippu Uuteen-Seelantiin, paluupäivämääränä ensi vuoden juhannus.

Nyt sitten olenkin kerta heitolla vaihtanut Suomen syysmaiseman vilkkaaseen ja keväiseen Aucklandiin, joka on noin 405 000 hengen asuttama rannikkokaupunki Uuden-Seelannin pohjoissaarella. Tämänhetkinen olinpaikkani sijaitsee Aucklandin reppureissaajien keskuksessa, BASE-hostellissa, jossa jaan metallisilla kerrossängyillä varustetun dorm-huoneen Katrin ja viiden muun reppureissaajan kanssa. Taiju on ainakin vielä toistaiseksi eri huoneessa, koska kaikki huoneet ovat täyteen buukattuja perjantaina esiintyvän Beyoncén vuoksi. On ollut hauska huomata kuinka samanhenkisiä, mutta silti täysin erilaisia ihmisiä täällä punkkaa. Esimerkiksi minun ja Katrin huoneessa asuu tällä hetkellä kanadalainen reissaajatyttö, omissa oloissaan viihtyvä belgialainen, kaksi englantilaista pukumiestä, jotka työskentelevät energiayhtiössä, ja hieman (paljon) kaheli kiwi-baarimikko-koomikko. Tosin minun ja muiden huonetovereiden mielestä jälkimmäistä hän on korkeintaan osa-aikaisesti... Erilaisuudesta huolimatta kaikki tulevat hyvin juttuun. 

Vaikka olemmekin maassa vasta toista päivää, tuntuu, että sopeutuminen on lähtenyt hyvin käyntiin eikä kulttuurishokista ole vielä tiedon häivääkään. Ihmisten jatkuva yställisyys ja avuliaisuus jaksavat kerta toisensa jälkeen hämmästyttää, enkä pidä sitä yhtään pahana. Esimerkkinä mainittakoon uusi tuttavuus, Children of Bodomia fanittava israelilainen Idan, kehen tutustuin tyttöjen kanssa hostellin yhteisissä oleskelutiloissa, huojuvan tornin merkeissä. Idan sanoi voivansa järjestää meille kaikille kolmelle töitä farmilta ja hän myös näytti meille kaupungin edullisimmat kaupat. Lisäksi hän myös auttoi minua ja tyttöjä avaamaan ne paljon puhutut ulkomaalaiset pankkitilit ja postittamaan hakemukset ird-numeroa varten. Tälläisina hetkinä sitä oikein tajuaa, miksi tuolla bisnesmaailmassa ja muuallakin keuhkotaan verkostoitumisen tärkeydestä.

Täällä BASE-hostellissa suurin osa ihmisistä on ulkomailta tulleita, etsimässä töitä ja hakoteillä - kuten minä, Katri ja Taiju, mikä oikeastaan luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja solidaarisuutta. Kukaan ei tiedä elämästään seuraavaa paria päivää pitemmälle, mutta sillä verukkeella onkin helpompi lähestyä muita. Meillä ei ole sunnuntain jälkeen tiedossa yöpaikkaa ja työtkin on vielä saamatta, mutta pitää vain luottaa, että asiat järjestyvät omalla painollaan. 

Mutta sen minä ainakin tiiän, että lähen nyt nukkumaan pois tätä jäätävää jet lagia, joka ironista kyllä tuli siitä, koska nukuin kaikilla lennoilla niin hyvin, että viime yönä sitten ei sitten uni tullut miltei ollenkaan. Eli kauniita unia ja näkemisiin, vaikkei nähtäiskään ku nahkurin orrella paripuolisaappaina!